Juurisaavi

Nykyihimiselle saattaa tulla kummallinen ajatusyhteys sanasta ”juurisaavi.” Voi olla, että se sitä hiliaa miälesääs maiskuttaa ja ajattelee sen kentiäs olevan semmonen tynnörinpualikas, josa livotethan istutettavien tainten juuria. Muttei soo sinneppäinkää.

Juurisaavi on näjetsen leiväntekoastia. Sen reunhoin ja pohojalle pruukas hapanleipätaikinasta jääjä vähä jälielle. Sitä ei siis pesty millää Fairylla tai muilla saipuoilla, vaan sinne tahaltaas jätethin taikinaa kuivuhan. Sittekö uutta puskua ruvethin tekehän, juurisaavhin lisäthin vähä lämmintä vettä, että tua taikina rupes liukiahan siittä vethen. Siihen lisäthin sitte ruvisjauhoja, jokka sen vanhan taikinaisen hapanjuuren käynnistämänä rupes hapattahan uutta taikinaa ja rupes kuplihan nii, että leipä sitte parin päivän päästä nousi.

Kyllä siinä oli sitte hyvä tuaksu, ko se käyminen alako siälä puhtaan hantuukin alla. Ja arvakkaa vain, kuinka hyvälle se tuare leipä maistu, ko voi sulas siihen halakastun hianonleivän päälle. Jukelintähen, viäläki tulee vesi kiälelle!

Leipomapäivänä oli tapana, että viäthin naapurihin lämmintäleipää. Samaten siältä pruukathin tuaja sitä meijän pualelle, ko siälä leivothin. Jokahisesa talosa oli omatyylisees leipä, nii ulukonävöltääs, ko maultaas.

Juurisaavia säilytethin meillä vintillä tuvanpäällä, joka ei ollu lämmitettyä tilaa. En tiäjä, olisko se juurisaavi siälä viäläki. Siittä sais vanhan leivänjuuren, olihan se ollu jo tummullaki käytösääs. Sen siittä saavista muistan, että sen toinen korva oli katkennu, mutta se ei leivän makhun vaikuttannu.

Nisun leipomisesa ei tiätysti juurisaavia käytetty, mutta se nisun leipominen taisi olla muuten aika laajaa touhua. Mistäkö niin funteerasin? No, ko äiti-tummu kerto, että joulunaikana, sillon ko sikiät oli kotona ja viälä Sofia-tummuki elosa, hän tapas jouluks leipua 18 ankkastokkaa. Tapaninpäivänä ne oli kuulemma jo joskus kaikki. Niin että nisusäilö oli tyhyjä ko tummun pläkki.

Ankkastokka on semmonen palamikoitu nisuleeta tai niinkö nykysin sanothan pullapitko. Se pruukahtin palamikoia joko kolomella, neliällä tai viiellä letillä.

Meillä sikiät sai jo aivan pikkuklupuina kaffia. Ens sitä saatethin antaa pikkulusikalla ja sitte tehthin ”pullasotkua” tai niinkö minun vaimo sanoo omasta kotuaas, että tehthin topparuakaa. Pullasotkhun panthin pullaa sokeroiun maitokaffin sekhan ja sitte syäthin pikkulusikalla.

”Mää teen pullasotkua”, soi viäläki joskus pääkopan muistilokerosa kohta jo yli kuuenkymmenen vuajen takaa.

Hannu Kippo