Kerron ny kahesta eri ahavennosta ja vähä
muustakin. Meillä oli lapsuuesa sanonta, että Piätilän faari on pujonnu Alfreen ahaventhon. Tehämpä ny hianosti sanottuna filologinen reisu tähän ruahtalolaishen sanonthan.
Piätilän talo on yhen mäjen eteläsellä
rintheellä, niinkö Jukolan talo Hämheesä,
Toukolan kyläsä jonku mäjen pohojosella rintheellä. Tua Piätilän mäki laskee suarhan Vähäjärvhen. Minoon vähä
sukuperää Piätilhän. Minun tummu
oli siältä kotosin.
Alfree, tai oikiasti Antti Alfred oli tummun
veli, vajaat kaks vuatta tummua nuarempi.
Niämen Alluna se taiethin paremmin tuntia. Niämen
talo on kaas Vähäjjärven
rannalla, Piätilästä Hopiokalliolle
päin.
Ihte
tapauksesta en tiäjä muuta, ko
tuan elämhän jäänheen sanonnan. Se tarkottaa,
että Piätilän tuara on pujonnu Alfreen Vähäjjärven jäähän tekemhän ahaventhon. Avanthon, saattas joku sanua.
Olin kerran vetämäsä yhen linia-autoporukan
Petroskoihin, silloshen Neuvostoliithon.
Mukana oli vanhoja sotaveteraaneja. Yks niistä halus löytää
Lotinanpellon kirkon, että olis voinnu
käyä pyytämäsä kirkolta antheeks, ko oli joutunnu nostahan asheensa kirkkua vasthan. Kirkon tornisa oli sojan aikana ollu sillosen vihollisen
tarkka-ampuja. Arvaatta, että monella tippu veet silimistä
niinkö rästhäistä, ko suamalainen miäs näin rohkes aukasta sisikuntaas. Kirkkua ei enää ollu. Sillonen neuvostosysteemi ampu ihte tohojoks
monta kirkkua.
Toinen veteraani kerto seurapuheesaas, tualla samalla reisulla, että oli
ollu aikasemminki Petroskoisa. Sojan aikana seki. Noli ottanheet
Äänisjärvestä jäitä. Yhtenä aamuna tämä toinen miäs
oli menny taas jäänottopaikalle. Oli yli kolomenkymmenen astheen pakkanen.
Soli luullu, että pakkanen olis paukkunnu koko yän. Mutta se oliki kiristynny vasta aamusta. Tämä Himankan
Hillilästä ollu sotilas oli
kävelly suarhan siihen jäänottoahaventhon.
Se sano,
että kotona oli opetettu, että tyäkaluista pitää pitää hualta. Silloli ollu kuuppalapio tai kihivelilapio olokapäällä ja se putos sinne järvhen. – Oliskohan se viälä siälä, tua vanha veteraani kyseli
yli neliäkymmentä vuatta myähemmin tunnontuskisaas.
Ystävien avulla pääsin siittä ahavennosta pois, mutta sittekö kävelin kohti Äänislinnaa,
oli niinkö ois lautaseinää potkittu, ko lahkheet ja manttelin helemat jääty, se muisteli.
Hannu Kippo