Erikssonin veljesten - ja heidän kahden sisarensa - tarina alkaa 1600-luvun lopulla ja jatkuu isovihan kautta vuonna 1733 tapahtuneeseen maastakarkotukseen, joka tapahtui harhaoppisuuden vuoksi. Tällaisesta syystä tapahtunut maastakarkotus on ainoa laatuaan Suomessa.

Sukunimi Eriksson viittaa poikien isään, Erik Esseviukseen, joka tuli Kälviän kirkkoherraksi vuonna 1688. Essevius kuoli ollessaan isonvihan aikana pakomatkalla Ruotsissa. Esseviuksella ja hänen vaimollaan Brita Holmialla oli neljä lasta: Jakob  (1689-1737 ), Anna (s. 1691-1737), Erik (s. 1695-1761) ja Margareta (s. 1696-?). Jakob ja Eerik lähtivät alunperin kumpikin sotilasuralle, josta kuitenkin luopuivat.

Palattuaan takaisin Kälviälle isonvihan jälkeen veljekset alkoivat levittää pietististä oppia ja saivat varsin paljon kannattajia. Kirkon arvovallalle tämä oli uhka ja niinpä vuonna 1733 järjestetyssä oikeudenkäynnissä veljekset todettiin harhaoppisiksi. Koko sisarusparvi perheineen ja muutamine kannattajineen lähti maanpakoon etsimään uutta paikkaa seurakunnalleen.

Antti Tuurin teokset Eerikinpojat, Ullan kirja ja Muukalaiset kuvailevat Erikssonin veljesten vaiheita fiktion keinoin.

Annikki Wiirilinna on kirjoittanut Erikssonin veljeksistä Keskipohjanmaa-lehdessä:

Erikssonin veljekset ja heidän maanpakomatkansa 1

Erikssonin veljekset ja heidän maanpakomatkansa 2

Erikssonin veljekset ja heidän maanpakomatkansa 3

Erikssonin veljekset ja heidän maanpakomatkansa 4

Erikssonin veljekset ja heidän maanpakomatkansa 5

Erikssonin veljekset ja heidän maanpakomatkansa 6

Erikssonin veljekset ja heidän maanpakomatkansa 7